BLOGI Elämäntaparemontti aloitetaan usein uuden vuoden lupauksena taikka syksyn mittaan, kun grillauskausi painaa oloa. Mielestäni paras aika uudistumiselle on kuitenkin kevät, joilloin luontokin puskee vihreää voimaa ihan omalakisesti. Myös heviosastoille ilmestyy viikko viikon jälkeen mitä herkullisempia raaka-aineita järkihintaan.
Vaikka kotimaista satokautta saamme vielä odotella, tätä kirjoittaessani marketeista löytyy esimerkiksi ruotsalaista varhaiskaalia, puolalaista omenaa ja ikisuosikkiani suippopaprikaa Hollannista. Kunhan kausi etenee, saamme näitä sesonkiherkkuja myös suomalaisena versiona, eikä isojen merten takaista tuontitavaraa tarvitse ilmastosyistäkään miettiä.
Kun uudet ruokasuositukset marraskuussa julkaistiin, siitä nousi iso poru. Minullekin kerrottiin, että “tavallinen ihminen” ei pysty syömään 500-800 grammaa kasviksia päivässä. Tuo kumma väite sai minut liki putoamaan tuolilta, ja yllytti pohtimaan mistä tässä kansallisessa vastahangassa on kysymys.
Jos kasvisruoka ymmärretään pupunruokana, joka ei maistu millekään kysymys on puhtaasti asenteesta: kasvisten arvoa ei haluta nähdä. Toki pelkästään kasvisten ostaminen voi tuntua hankalalta, jos ei sitä aikaisemmin ole tehnyt. Tällöin vika ei ole niinkään asenteessa, vaan osaamisen puutteessa. Se onkin helpommin korjattavissa, kun tulee tutuksi raaka-aineiden kanssa ja omaksuu muutaman niksin maustamisen puolella.
Vuodesta 1998 kasvipainotteisesti syöneenä minua motivoi kiistattomien terveysvaikutusten lisäksi kasvisruuan helppous: ruuan saa maistumaan yksinkertaisesti hyvältä. Vaikka Kainuuseen palattuani riista ja paikallinen kala löytävät toisinaan lautaselleni, oma ostoskorini täyttyy pääasiassa heviosastolla – sitä suosittelen sinullekin.
Kun alat lisätä kasviksia omaan ruokavalioosi, unohda tomaattikurkkusalaatti – sen tylsempää komboa on vaikea keksiä. On kuitenkin hyvä aloittaa siitä, mikä on kaikkein helpointa.
Pelkästään aamiaisrutiinia muuttamalla saat heittämällä kolmesataa grammaa vihreitä koneistoon smoothien muodossa. Jos mustikkaselleripirtelö ei nappaa, pilko kulhoon tuoreita hedelmiä, lisää pellavansiemenrouhetta ja kourallinen pähkinöitä proteiiniksi. Hyviä hiilareita saat kaurahiutaleista. Nami nami!
Nyt kun kevättä pukkaa voimalla, kulinaristi löytää raaka-aineita omasta pihasta. Oma suosikkini on voikukka, jonka voit huuhtaista ja heittää pannulle tirisemään runsaan oliiviöljyn ja valkosipulin kera. Syö vaikka sienipiirakan tai munakkaan täytteenä lounaaksi.
Näillä kahdella yksinkertaisella niksillä olet jo viidensadan gramman paremmalla puolella. Mitä syötäisiin päivälliseksi?
Teksti ja kuva: Sanna | Lentiira with Love